Skip to main content

Vastine minua koskeviin uutisiin

Viime päivinä on ollut monissa lehdissä uutisointia ja selvittelyä minua koskevasta tuomiosta. Hyvin monet ovat halunneet, että selvitän asiaa itse, koska jutuissa asia ei tule kaikilta osin selväksi. Koska minulla ei ole asiassa mitään salattavaa, tässä tiivistetysti asian kulku.

Yritykseni Kuusamon Kuljetus Oy meni konkurssiin kymmenen vuotta sitten 2013. Konkurssiin johtanut kujanjuoksu alkoi kaksi vuotta aiemmin, kun lähi-idässä alkoi sota. Ajot hyytyivät. 2013 meillä oli neljä kuljettajaa, joilla oli ulosottomääräys. Työnantajana meidän siis täytyi pidättää osa heidän palkastaan ja tilittää ne ulosottoviranomaiselle. Näin oli tehty heidän kohdallaan jo vuodesta 2012. Minun virheeni oli se, että en tiennyt näiden edellä mainittujen maksujen olevan kaikkien muiden maksujen ”yläpuolella” ja että ne on maksettava kaikissa tilanteissa. Kun konkurssin hetki tuli, tilityksiä näistä maksuista jäi tekemättä ja samalla hetkellä minun oikeudet yhtiön tilinkäyttöön loppuivat.

On annettu ymmärtää, että minä olisin ottanut nuo tilityksiin kuuluvat rahat tai ne olisi hukattu jonnekin muualle. En ole ottanut tai ei ole hukattu. Rahat näihin maksuihin ja kaikkiin muihinkin maksuihin olivat aina yhtiön tilillä, josta laskuja maksettiin joka päivä niin paljon kun se oli mahdollista. Voin vakuuttaa, että viimeiset viikot ennen konkurssia olivat niin vaikeita, että moni muukin asia elämässäni oli sumun peitossa. Korostan vielä kerran, että tuomiossa ei ole kysymys minun rahoistani tai henkilökohtaisesta edustani. Kukaan ei ottanut tilityksiin kuuluvia rahoja yhtiön tililtä, vaan ne jäivät konkurssipesälle. Virheeni oli siis se, että en tiennyt ja ymmärtänyt maksaa noita maksuja ennen kaikkia muita maksuja. Jokainen voi arvioida, minkälainen kavallus on tapahtunut?

Erityistä huomiota on kiinnitetty tuomiosta ilmoittamiseen. On vedottu ehdokkaan suostumuskaavakkeeseen, jossa sitoudutaan ilmoittamaan ehdokkuuteen vaikuttavat asiat, myös mahdolliset rikostuomiot. Tuossa kaavakkeessa ei ole rajattu aikaa, miltä ajalta asiat on ilmoitettava. Onko se siis koko elämän ajalta. Silloin siinä on ristiriita sen kanssa, että osa rikoksista vanhenee ja poistuu rekistereistä 5:ssä vuodessa ja loput rankimpia lukuun ottamatta 10:ssä vuodessa. Minun tapauksessani kaavakkeen allekirjoitushetkellä tuomiosta oli kulunut lähes 6 vuotta ja itse tapahtumasta 10 vuotta. Toimin kuljetusalalla ja esimerkiksi liikennelupien uusinnassa kaavakkeessa kysytään, oletko viimeisen viiden vuoden aikana syyllistynyt rikokseen.

Tämä sama aika esiintyy monissa kaavakkeissa. Siksi asiantuntijan kanssa arvioimme, että tämä vuosimäärä on hyvä raja myös tässä ehdokaskaavakkeessa. Kuka siis sanoo varmasti, että 6 vuotta on liian lyhyt aika tähän kaavakkeeseen, kun 5 vuotta riittää moniin kaavakkeisiin? Edellä kerrottuun viitaten arvioin ajan tuomiosta olleen jo riittävän pitkä, jotta sillä olisi enää merkitystä.

Matti Heikkilä, Keskustan eduskuntavaaliehdokas